Kestävä digitalisaatio
Kun yritys alkaa tehostaa toimintaansa digitaalisten työkalujen avulla, kannattaa se tehdä jo alusta lähtien ympäristötietoisesti. Tämä tarkoittaa, että yritys on tietoinen digitalisaation ympäristöjalanjäljestä – eli ympäristölle haitallisista vaikutuksista – ja pyrkii pienentämään sitä valinnoillaan.
Samaan aikaan digitalisaatiota voi hyödyntää muun toiminnan kehittämisessä ympäristöystävällisemmäksi.
Vaikka ympäristövaikutuksia ei olisi huomioitu heti digitalisaation alkumetreillä, ei ole liian myöhäistä pysähtyä niiden äärelle myöhemmässäkään vaiheessa. Yritys voi milloin tahansa arvioida nykyisiä digitaalisia ratkaisujaan ja tehdä muutoksia, jotka tukevat ympäristövastuullisuutta. Tärkeintä on, että tietoisuus kasvaa ja johtaa konkreettisiin tekoihin.
Miksi ICT-laitteiden ympäristöjalanjäljen huomioiminen on tärkeää?
ICT-laitteiden ympäristöjalanjäljen huomioiminen on tärkeää, koska alan päästöt kasvavat nopeammin kuin millään muulla alalla ja ovat jo nykyisellään yhtä suuret lentoliikenteen kanssa (ITU, International Telecommunication Union, World Benchmarking Alliance (WBA)).
Jokainen yritys voi pienentää tätä ympäristöjalanjälkeä esimerkiksi kiinnittämällä huomiota ICT-hankintojensa ympäristöystävällisyyteen. Yritys voi hankkia esimerkiksi käytettyjä laitteita tai uusia, ympäristösertifioituja laitteita. Käytöstä poistettavat laitteet voidaan antaa työntekijöille ja hajonneet laitteet viedä SER-kierrätykseen tai tuottajan kierrätettäväksi.
Ohjelmistojen hankinnassa kannattaa puolestaan ottaa huomioon niiden toimivuus vanhemmilla laitteilla ja suosia toimittajia, internet-yhteyksiä, puhelinliittymiä ja verkkosivupalveluita, joilla on hiilineutraalisuusmerkki, käytössään ympäristöjärjestelmä tai ympäristösertifikaatti.
Lisätietoa erilaisista ympäristöystävällisistä ICT-hankinnoista saa Green ICT: hankkijan oppaasta. Oppaassa esitellään toimenpideideoita, joilla oman organisaation ICT-laitteiden ja palveluiden hankinnoista saa vähäpäästöisempiä.
Mitä hyötyjä digitalisaation kestävä hyödyntäminen tuo yritykselle?
Ympäristöjalanjäljen lisäksi teknologialla on suuri kädenjälkipotentiaali, mikä tarkoittaa, että se voi auttaa vähentämään muita päästöjä. Sisälogistiikassa suurin kädenjälkipotentiaali liittyy ajoneuvoihin, rakennuksiin ja työkoneisiin. Samalla avautuu ovia säästöihin, työturvallisuuteen ja työhyvinvointiin.
Teknologia voi olla avuksi esimerkiksi rakennusten energiankäytön optimoinnissa, mikä tuo rahallista säästöä, sekä laitteiden käyttödatan seurannassa, jolloin datan poikkeamat kertovat orastavasta viasta, mahdollistaen ennakoivan huollon. Nämä ovat esimerkkejä, joissa teknologia tehostaa yrityksen toimintaa. Samaan aikaan näillä toimilla on positiivisia ympäristövaikutuksia, kun päästöt vähenevät ja laitteiden käyttöikä pitenee.
Kun ajoneuvot, rakennukset ja työkoneet ovat kunnossa, lisääntyy usein myös turvallisuus. Työturvallisuuden lisääntyminen puolestaan voi vähentää poissaoloja, millä on positiivinen vaikutus myös tuottavuuteen.
Aihetta avaa tarkemmin blogiteksti ”Digitalisaatio voi edistää sisälogistiikassa myös kestävää kehitystä”.
Katso myös alla oleva video, jolla kerrotaan laajemmin
- miksi digitalisaation vihreyden huomioiminen on niin tärkeää
- miten yritykset hyötyvät ympäristövaikutusten huomioimisesta
- millaisilla toimilla juuri sisälogistiikan ympäristövaikutuksia voitaisiin vähentää
- kuinka ja mitä kertoa henkilöstölle ympäristömittareista, jotta nämä voivat nähdä omien toimiensa vaikutukset kokonaisuuteen ja tätä kautta myös keskittyä vaikuttavien ratkaisujen tai toimintaehdotusten tekoon.
Kuluttajat, asiakkaat ja yhteistyökumppanit odottavat myös yrityksiltä yhä enemmän läpinäkyvyyttä ja tietoa yrityksen toimista ympäristövastuullisuuden edistämiseksi. Siksi ympäristönäkökulman integroiminen digitalisaatioon ei ole vain vastuullinen, vaan myös strategisesti viisas valinta.
On myös hyvä muistaa, että pk-yritykset voivat kuulua epäsuorasti esimerkiksi EU:n vastuullisuusdirektiivi CSRD:N raportoinnin piiriin. Lisätietoa digitalisaatioon liittyvästä sääntelystä voit lukea sivuston Digi- ja datasääntely -osiosta.
Mistä lähteä liikkeelle?
Kestävyydessä ei kannata pyrkiä täydellisyyteen vaan tekemään asioita kestävämmin. Lue DiYks-hankkeen artikkelista 10 yksinkertaista tapaa toimia kestävämmin. Hanke auttoi mikro- ja pk-yrityksiä sekä järjestöjä päivittämään toimintaansa digiaikaan.
Jos pohdit kestävyyden edistämistä yksilön näkökulmasta, lue Mitä kestävyys tarkoittaa sinulle? -artikkeli.
Hyödyllisiä linkkejä
- Green ICT -sanastoa
Opi lisää termeistä, joita kestävään ICT:n tutustuessasi saatat kohdata.
- Green ICT: pk-yrityksen tietosalkku
Opas auttaa pk-yrityksen omistajia ja työntekijöitä ottamaan käyttöön ilmasto- ja ympäristöystävällisiä digitaalisia ratkaisuja yritystoiminnan hyväksi. Opas lähestyy tietä muutokseen kuuden eri aihepiirin ja kahdentoista organisaation tarinan kautta.
- Green ICT: hankkijan opas
Oppaassa esitellään toimenpideideoita, joilla oman organisaation ICT-laitteiden ja palveluiden hankinnoista saa vähäpäästöisempiä.